sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen kissasukat

Joulun jälkeen puikoilla on ollut Anelmaiset. Ensimmäisen sukan sain valmiiksi jo tammikuun alussa, mutta pari odotti uutta innostusta helmikuun puoleen väliin saakka. Sukat ovat nyt päättelyä ja koristelua vaille valmiit, niistä tulee kuvat, kunhan löytyy inspiraatiota päättelyyn...

Anelmaisten jälkeen työn alla olivat nämä päivityksen kissasukat. Ohje Novitan uudesta sukkalehdestä. Ohjeessa oli käytetty Nalle-lankaa ja ohje oli suunniteltu koolle 35. Nalle-lanka ei ole lempilankojani ja lähipiirissäni ei ole ketään, jolla jalan koko olisi 35, joten ohjetta piti hieman muokkailla.

Päätin tuttuun tapaan käyttää seiskaveikan lankoja ja 3½ puikkoja. Koska 7-veljestä on sen verran paksumpaa lankaa ja silmukkamäärät sopivat hienosti koon 42 sukkaan, sai puoliskoni veikeät kissasukat.





Sukkat olivat hauskat ja helpot tehdä. Koska halusin kissoille ohjetta terävämmät korvat, loin ohjeesta poiketen yhteen korvaan neljä silmukkaa kahdeksan sijasta. Nämä sukat olivat vielä prototyyppi, esimerkiksi korvien silmukkojen lisäilyt alkoivat sujua vasta viimeisen korvan kohdalla ja silmukointia tulee vielä kehittää. Sukkien saajan ohjeiden mukaan ja silmukoita jäljitellen kirjailin kasvot kissoille.

Sukat olivat saajan mukaan: "Hyvät, hienot, ihanat ja parhaat".




3 kommenttia:

  1. Hauskat ja erilaiset villasukat! Kiva lahjaidea kaikille kissaihmisille ;-)

    VastaaPoista
  2. Hello, I like the cute kitty socks. Is it possible to get the instructions of it. I‘d like to make it for my daughter. She loves cats so much. I‘m looking forward to hearing from you. Best wishes Anja from Germany

    VastaaPoista
  3. Siis,kuinka tuo korvien tekeminen alussa menee? Että syntyy korvat järjestykses. .

    VastaaPoista